"Haluan luoda ammattitaiteilijoideN, katukulttuurin ammattilaisten sekä koulunuorten kanssa yhdessä näyttämöteoksia, joissa nuoret nähdään yhteiskuntaan kuuluvina aktiivisina toimijoina, joilla on mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin.Voisiko tämä antaa mahdollisuuden nuorten oman äänen kuulumiselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle taiteen kautta?"

 

Esittely

Arja Tiili on helsinkiläinen, vuonna 1972 syntynyt tanssitaiteilija. Tiili on tanssitaiteen ylioppilas ja toimi Arja Tiili Dance Companyn toiminnanjohtajana sekä taiteellisena johtajana vuosina 2007-2024. Tiili perusti yhteiskunnallisen yrityksen Break the Fight Oy:n 5.5.2020 ja on yrityksen omistaja ja toimitusjohtaja. Break the Fight® breikkaa koulukiusaamista vastaan hip hop - kulttuurin keinoin. Arja Tiili on toiminut BTF - taide- ja kulttuuripalvelun konseptoijana ja johtajana vuodesta 2014 alkaen. Vuosien 2010-2014 välillä Break the Fight-toiminta kulki nimellä Oma juttu-Väkivallaton koulu.

Tiili suoritti johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon vuosina 2022-2023. Koulutuksen järjestäjinä olivat Länsirannikon koulutus WinNova Oy yhteistyössä Suomen Teatterit ry:n ja Balentor Oy:n kanssa.

Tiilillä on yrittäjyyden ammattitutkinto vuodelta 2009. Koulutuksesta vastasi Adulta Oy, Tiimiakatemia ja Luovien alojen Creada-hanke.

Tiili on suorittanut opintoja Taideyliopiston tanssitaiteen laitoksen koreografilinjalla 1999-2011.

Tiilillä on klassisen balettitanssijan ammattitutkinto Ruotsin kuninkaallisesta balettikoulusta Tukholmasta vuodelta 1991.

 “Olen toiminut tanssitaiteilijan ammatissa niin Ruotsissa kuin Suomessa jo vuodesta 1991 eli 33 vuotta. Minulla on laaja kokemus ja ymmärrys tanssista taiteena hyvin monenlaisissa ympäristöissä.  Olen tuottanut tanssia jo vuodesta 1995 erilaisissa kokoonpanoissa eri esittävän taiteen konteksteissa. Pystyn ymmärtämään hyvinkin toisistaan erilaisia toimintakulttuureja esittävän taiteen saralla. Teoksia eri esittävän taiteen konteksteissa olen tehnyt 44 ja nämä toisistaan hyvinkin erilaisia teoksia, vaikkakin temaattisesti aina yhteiskunnallisiin aiheisiin pureutuvia. Olen työskennellyt soveltavan taiteen saralla mm. taidefasilitoijana omien koreografisten työmetodieni pohjalta. Olen fasilitoinut innovatiiviseen ja positiiviseen yhteistyöhön ja ryhmätyöskentelyyn liittyviä työpajoja eri yrityksille ja kunnille kuten Nokia ja Helsingin kaupunki. Luennoin mielelläni soveltavaan ja osallistavaan taidekasvatukseen liittyvästä Break the Fight! kulttuuripalvelukonseptista, jota olen konseptoinut ja kehittänyt jo vuodesta 2010 alkaen, tuolloin nimellä Oma Juttu- Väkivallaton koulu. Olen yhtiöittänyt Break the Fight! - toiminnan yhteiskunnalliseksi yritykseksi Break the Fight Oy toukokuussa 2020.

Lähes 10 vuotta Ruotsissa asuneena, siellä opiskelleena ja työskennelleenä toinen kotikieleni on sujuva ruotsinkieli ja englanninkielen taitoni on hyvä. Tanssitaiteen kautta toimintaympäristöt, joissa olen työskennellyt ovat olleet hyvin kansainväliset jo urani alusta asti.”

Tanssiryhmä Arja Tiili Dance Company pääsi Valtion harkinnanvaraisen toiminta-avustuksen piiriin 2013 ja Helsingin kaupungin harkinnanvaraisen toiminta-avustuksen piiriin 2014. Arjalla on laaja kokemus tanssitaiteesta niin esiintyjänä kuin koreografi-ohjaajana kuten myös tuottajana. Tiili suunnittelee erilaisia esitys- ja työpajakonsepteja, joista yksi on Break the Fight! BTF -taidetoimintamalli.

"Yhteiskuntakriittisyys on esityksissäni olennaista. Viime aikoina olen ollut kiinnostunut sosiaalisen osallisuuden menetelmistä. Break the Fight! BTF-taidetoiminnassa nuorille tarjoutuu tilaisuus osallistua näyttämötaiteen prosesseihin yhdessä ammattitaiteilijoiden ja katukulttuurin ammattilaisten kanssa. Tämä tulee näkymään teosten sisällöissä ja rakenteissa eri tavoin. Haluan luoda ammattitaiteilijoiden ja katukulttuurin ammattilaisten sekä koulunuorten kanssa yhdessä näyttämöteoksia, joissa nuoret nähdään yhteiskuntaan kuuluvina aktiivisina toimijoina, joilla on mahdollisuus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Voisiko tämä antaa mahdollisuuden nuorten oman äänen kuulumiselle ja yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle taiteen kautta?"

 

Apurahat

Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2014-18

Suomen Kulttuurirahaston 3-vuotinen työskentelyapuraha 2010-12

Valtion 1-vuotinen taiteilija-apuraha 2009

Jenny ja Antti Wihurin rahasto, työskentelyapuraha syksylle 2007

Valtion puolivuotinen taiteilija-apuraha 2007

Suomen Kulttuurirahaston 3- vuotinen työskentelyapuraha 2004-2006

Valtion puolivuotinen taiteilija- apuraha 2003.

Useita produktio- ja matka-apurahoja niin Suomessa kuin Ruotsissa 1991-
 

Palkinnot 

2. palkinto kansainvälisessä koreografiakilpailussa Helsingissä, Philip Morris Choreography Award 2001.

Palkintoja ja tunnustuksia eri balettikilpailuissa vuosina 1987-1990 mm. Arktiset askeleet -tanssitapahtuma Oulussa, Balettfestivalen i Mora, Ruotsi ja osallistuminen EBU:n balettitanssikilpailun Suomen finaaliin 1991 TV YLE-1. 

Luottamustoimet

Intomieliset ry:n perustaja ja jäsen 2007-2024. Yhdistys ylläpiti tanssiryhmää Arja Tiili Dance Company, joka muutettiin BTF-Hybriditeatteri tuotantoalustaksi vuonna 2024. BTF-hybriditeatteri on uusi lisä Break the Fight Oy:n segmentoitujen palveluiden listalle.

Tiili on toiminut Arkadia-seuran johtokunnan varajäsenä vuosina 2011-2013 ja 2014-16. Arkadia-seuran tarkoituksena on luoda edellytyksiä kansanedustajien ja kulttuurielämän edustajien väliselle yhteydenpidolle sekä edistää maamme kulttuurioloja, kulttuuripoliittista keskustelua ja jäsenkunnan laaja-alaista kulttuurin tuntemusta.

Tiili on toiminut STST:n valtakunnallisen koreografijaoston kokoonkutsujana vuosina 2009-2014.

Tiili perusti monimuotoista esittävää taidetta esittelevän Indie-Art Factory festivaalin ja toimi sen taiteellisena johtajana vuosina 2002-2005.

Tiili toimi Ruotsin Teatteriliiton valtakunnallisen tanssijaoksen sihteerinä ja hallituksen jäsenenä vuosina 1996-99. Svenska Teaterförbundet; riksavdelningen för dans 1996-99.

Kirjallisuus ja artikkelit

Biografia omasta taiteellisesta työstä kirjaan Kuka kukin on- henkilötietoja nykypolven suomalaisista, Otava, vuosina 2007, 2009, 2011 ja 2015.

Kirjoituksia omasta taiteellisesta työstä kirjaan Tanssintekijät - 35-näkökulmaa koreografin työhön, Like, 2005. 

Artikkeleita ja arvioita Liikekieli.com nettilehteen ja Tanssi-lehteen mm. kirjoituksia omasta työstä koreografina.

Pohjoismaista Kedja verkottumista 2008-2010

Kolmivuotisen 2008-2010 Kedja verkoston kautta oli tarkoitus kehittää yhteispohjoismaisia koreografi- ja taiteilijakontakteja sekä yhteistyötä ja teosvaihtoa Pohjois- ja Baltian maissa.

Arja Tiili osallistui Kedja -projektiin sen alusta asti vuodesta 2008, jolloin ensimmäinen seminaari - ja verkottumistilaisuus Kedja- Vilnius Mobility and Touring järjestettiin Liettuassa.

Lokakuussa 2009 Tiili osallistui yhteispohjoismaiseen Kedja-Oslo Dance and New Media -seminaari -ja verkottumistapaamiseen Norjassa.

Toukokuussa 2010 Tiili osallistui Kedja-Umeå Artistic Process seminaari- ja verkottumistapaamiseen Ruotsissa. NordCC- ryhmämme sai lähtölaukauksensa Uumajassa.

Lokakuussa 2010 Tiili osallistui Kedja- Reykjavik Reach out! Form or Content? seminaari- ja verkottumistapaamiseen Islannissa.

www.kedja.net

Tanssikurssit

mm. Der Palucca Schule, Dresden 1989; Vaganova instituutti, Pietari 1990; Bartholin Balettseminarium, Kööpenhamina 1992; Göteborg Dans och Teaterfestival 1994, Dansens hus, Kööpenhamina 1995; F.U.S.K., Oslo 1997; Trisha Brown Company, Susan Klein School of Dance, Movement Research in New York 1997; Talking Dancing; Dansens Hus, Tukholma 1997; Kuopio Tanssii ja Soi 1998; Written on the Body -workshop, NordScen, Tukholma/Kööpenhamina 2004 jne. 

 

 

Toiminnanjohtaja tanssitaiteilija Arja Tiili

Kuva: Petri Juola Photo