Break the Fight - I was here!

Break the Fight – I was here! on esitys vallankäytöstä, väkivallasta, ahdistuksista mutta myös haaveista ja voimasta, joka yhdessä tekemisestä kumpuaa. Tanssiesitys yhdistelee katukulttuurista tuttuja elementtejä. Räjähtävän taidokas breikkaus on höystetty nykytanssilla ja räppäyksellä. Tanssia siivittää videoanimaation energinen visuaalisuus. 

Mikä meitä erottaa? Mikä meitä yhdistää? Mitä vaatii itseksi tuleminen ja itsenä oleminen? Näyttämö muuntautuu hetkittäin koulupihojen jengeiksi ja vastakkainasetteluiksi kuin myös yhteisiksi taidoiksi ja onnistumisen hetkiksi. Fantasian maailmassa on mahdollista olla sekä porukan suosituin että väkivaltainen kostaja. Esitys kertoo uskalluksesta olla oma itsensä ja ymmärryksestä hyväksyä itsemme ja muut sellaisina kuin me olemme. 

Esitys on osa Break the Fight! – taidetoimintaa, jonka tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista. Esityksessä lavalle nousevat tanssijat Taija “T-Flow” Hinkkanen, Emre “Gust” Sevim, Arttu “Svengi” Halmetoja. Lisäksi romanitaustainen räppäri Mercedes Bentso räppää kokemuksistaan ja tunteistaan koulukiusattuna. Videoprojisointina näkyy kuvataiteilija Jyrki Riekin lihallisen vaikuttavat animaatiot. Tilasta ja valoista vastaa Ainu Palmu ja äänisuunnittelusta Jouni Tauriainen. Koreografian on tehnyt Break the Fight! - taidetoimintamallin kehittäjä Arja Tiili.

Esitys soveltuu yli 10 vuotiaille. Esityksen kesto on 45 minuuttia ja se on tilattavissa erikseen tai yhdessä BTF-työpajojen kanssa. 

Katso esitystraileri Break the Fight! Youtube-kanavalla: Klikkaa tästä.

Konsepti, koreografia ja ohjaus: Arja Tiili

Tanssijat: Arttu ”Svengi” Halmetoja, Emre ”GusT” Sevim ja Taija "T-Flow" Hinkkanen 

Räppääjä: Mercedes Bentso

Äänisuunnittelu: Jouni Tauriainen

Videoanimaatiot: Jyrki Riekki

Videoeditointi: Ari Tarvainen

Valosuunnittelu ja tila: Ainu Palmu

Pukusuunnittelu: Antti Asplund + työryhmä

Kesto: 45-50 min.

Tuotanto: Arja Tiili Dance Company

Kuvat: Laura Oja

Kuvissa: Elena Ruuskanen, Matti Keipi ja Emre Sevim

Teos on saanut ensi-iltansa maaliskuussa 2015 Lasten ja nuorten Hurraa! festivaalilla.

_MG_5458.jpg
_MG_5390.jpg
_MG_4970.jpg