BTF-väkivallattomuuden sanomaa kouluille hip hop kulttuurin keinoin! www.breakthefight.com

Breikkaa koulukiusaamista vastaan! Breakdance against school bullying!
#breakthefight

Kiusaaminen on iso ongelma kouluissa.

Uskomme, että jokaisella on oikeus saada olla rauhassa, keskittyä koulunkäyntiin ja oman elämän rakentamiseen. Break the Fight® lyh. BTF-toiminnan tarkoituksena on sekä ehkäistä koulukiusaamista että antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus tehdä, onnistua ja liikkua yhdessä. 

Hip hop- kulttuuri oli vaihtoehto väkivallalle sen syntysijoilla New Yorkin Bronxissa - miksei se voisi olla sitä myös meillä Suomessa? Arja Tiili on kehittänyt peruskouluille ja toiselle asteelle 10-28-vuotiaille suunnatun Break the Fight! BTF- taidetoimintamallin, jossa käsitellään koulukiusaamista ja erilaisuuden hyväksymistä tanssin ja yhdessä tekemisen keinoin. Samalla se on uusi taidekasvatuksellisten toimintojen malli kiusaamisen vastaiseen toimintaan. Mottomme on: "Löydä sun Oma Juttu! On tärkeää löytää oma juttunsa vaikka ympäristö tarjoaisi toista mallia." Taide tukee nuorten osallisuutta, koulukiusaamisen käsittelyä sekä hakeutumista uusien kulttuuritoimintojen ja harrastusten pariin.

Break the Fight® BTF -toiminta tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja vahvistaa itsetuntoaan tanssitaiteen ja katukulttuurin avulla. Kouluissa toteutettavat Break the Fight! -taidetyöpajat tuottavat peruskoululaisille parhaimmillaan uusia liikkumisen ja harrastuslajien kokemuksia. Taidetoiminnan ohessa voidaan sekä käsitellä koulukiusaamista että vahvistaa nuorten osallisuutta.

Break the Fight! – Breikkaa koulukiusaamista vastaan on Arja Tiili Dance Companyn käynnistämä taidekasvatuksellisten toimintojen kokonaisuus, johon sisältyy taidetyöpajoja sekä ammattitanssiteoksia, joita koululaiset pääsevät katsomaan ja tekemään yhdessä taiteen ja hip hop-kulttuurin ammattilaisten kanssa. Taidetyöpajatyöskentelyssä nuorten ajatukset ja mielipiteet voivat saada myös taiteellisen muodon ammattilaisen ohjauksessa.

Olemme tavoittaneet 54 700 lasta, nuorta ja aikuista esitys- ja työpajatoimintojemme kautta vuodesta 2014. Olemme toimineet reilut kolme vuotta 2018-2021 (ja kevät 2022) Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan hankerahoituksen tuella Itä-Helsingissä Break the Fight! BTF -Mahdollisuus kuulua #BTFItaHelsinki-hankkeen parissa. Intomieliset ry tilasi BTF-Mahdollisuus kuulua-hankkeeseen Nuorisotutkimusseuralta seuranta- ja arviointitutkimuksen, joka kulki hankenimellä Kohti nuorten kestävää hyvinvointia Itä-Helsingissä. Break the Fight® -toimintaa on tutkittu pitkäjänteisten ja laadukkaiden tieteellisten tutkimusten keinoin vuosien 2017-2021 välillä. Intomieliset ry:n tilaamien seuranta- ja arviointitutkimusten vastaavana tutkijana molemmissa hankkeissa Break the Fight! -Kiertue- ja mallinnushankkeen 2017-18 tutkimushanke Väkivallattomuuden sanomaa yläkouluihin hiphop-kulttuurin keinoin sekä Kohti nuorten kestävää hyvinvointia Itä-Helsingissä toimi VTT, dosentti Sofia Laine Nuorisotutkimusverkostosta.

Break the Fight® on tavaramerkkirekisteröity kulttuuripalvelukonsepti vuodesta 2014. Kansallinen että EUIPO- tavaramerkki. Sisältäen luokat 9, 35 ja 41.
Suomalainen tavaramerkki nro 262196. EUIPO-tavaramerkki nro 018207772. Tavaramerkkiä hallinnoi Break the Fight Oy, joka vastaa myös koulutuspalveluista ja lisensseistä.

Löydä meidät!

www.breakthefight.com

Facebook: Break the Fight

Instagram: breakthefight

 

BREAK THE FIGHT® BTF- koulukurssikokonaisuudet

Mitä? Kiusaamisenvastaista taidekasvatus- ja harrastustoimintaa kouluille hip hop- kulttuurin keinoin: breaking, beatboxaus, deejaying, rap, graffitityöpajat ja pidemmät prosessit, jotka huipentuvat nuorten itse tekemiksi BTF -esityksiksi. Toiminta on suunnattu peruskoululaisille.

Miten? 12-viikkoisen taide- ja tunnekasvatusprosessin kautta. Yksi työpaja/laji viikossa, 90 minuuttia per kerta. Oppilas kokeilee itse valitsemaansa hiphop-kulttuurin muotoa (breaking, beatboxaus/deejaying, rap, graffiti). Hän ryhmäytyy samasta aiheesta kiinnostuneiden luokkalaisten kanssa. Työpajoissa käsitellään taiteen kautta erillaisuutta, identiteetin luomista ja luovan yhdessäolon harrastamista. Ryhmät toteuttavat yhdessä esityksen tai esityksellisen demon, joka perustuu nuorten itse valitsemaan teemaan, ja tuo esille heidän omaa ääntään. Työpajoja on mahdollista toteuttaa niin kouluaikaan kuin iltapäiväkerhotoimintana.

Miksi? Toiminta vie yhteen koululaisia yli luokkarajojen nuorten kiinnostusten mukaan ja antaa heille mahdollisuuden tutustua toisiinsa innostavan toiminnan merkeissä. Käsittelemällä koulukiusaamista uudesta näkökulmasta voidaan keskustelua käydä uudessa valossa. Nuoret pääsevät tutustumaan eri hip hop- kulttuurin osa-alueisiin maksuttoman harrastustoiminnan kautta.

Kuka? Break the Fight® lyh. BTF - Breikkaa koulukiusaamista vastaan perustettiin 2014 osaksi Arja Tiili Dance Company:n toimintaa. Kuluneiden vuosien aikana BTF- taiteilijat ovat kiertäneet suomalaisissa kouluissa pitämässä työpajoja ja esittämässä ammattitanssiteosta käyttäen hip hop:in elementtejä työkaluna koulukiusaamisen ehkäisemisessä. BTF – taidekasvatukselliset toiminnot tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden toteuttaa itseään ja vahvistaa itsetuntoaan katukulttuurin avulla. Nuorisotutkimusverkoston tutkijat ovat tehneet seurantaa ja arviointia sekä kehittävää toimintatutkimusta Break the Fight! -kiertue- ja mallinnushankkeessa 2017-2018 sekä Break the Fight! BTF-mahdollisuus kuulua-hankkeessa 2018-2021.

 Toiminnan aktiivisen mallinnuksen merkeissä olemme hyvin joustavia. Ymmärrämme, että kaikki koulut ovat erilaisia ja haluamme soveltaa toimintaamme koulujen tarpeiden mukaan. Tarkoituksemme on palvella kouluja ja koululaisia.

Ottakaa yhteyttä, niin suunnitellaan juuri teidän koulullenne sopiva kokonaisuus!

Haluatko kuulla lisää Break the Fight® BTF-taidetoiminnasta ja tilata räätälöidyn taidetyöpajakokonaisuuden tai esityksen kuntasi kouluille, nuorisotaloille tai vaikkapa kapunkitapahtumaan? Ota yhteyttä:

Ammattinäyttämöteokset ja yleisötyöpajat, Harrastamisen Suomen Malli, Taidenuorisotyö®-mallin koulutukset, hiphop-kulttuurin tapahtumat ja työpajatoiminta, Tyhy-päivät, lisensioinnit:
Break the Fight Oy, toimitusjohtaja ja taiteellinen johtaja:
Arja Tiili, arja.tiili@breakthefight.com p. 050-375 67 28

B-boy Heavy Haiku 

Oma Juttu-työpaja Myllypuron ylä-asteella 11.4.2014 b-boy Haikun kanssa. Kuva: Vanessa Riki

Oma Juttu-työpaja Myllypuron ylä-asteella 11.4.2014 b-boy Haikun kanssa. Kuva: Vanessa Riki

Flashmob Oma Juttu-breaktanssityöpajoihin osallistuneiden nuorten kanssa Narinkkatorilla 14.4.2014. Mahtava fiilis! Kuvat: Raisa Ranta

Flashmob Oma Juttu-breaktanssityöpajoihin osallistuneiden nuorten kanssa Narinkkatorilla 14.4.2014. Mahtava fiilis! Kuvat: Raisa Kyllikki Ranta